Talouselämä nostaa kirjasta esiin uusiutumisen

toukokuu 10th, 2010

Talouselämä -lehti arvostelee kirjan Hallitus ja markkinointi numerossa 17 7.5.2010. Lue arvostelu tästä.

Uusiutumisen lisäksi Riitta Korhonen nostaa arvostelussaan esiin muun muassa kirjan asiapitoisuuden ja haastavat kysymykset. ”Vain kyseenalaistaminen vie eteenpäin”.

Kirjoitus on otsikoitu lainauksella “Semanttinen ongelma” – “siksi, että markkininti ymmärretään yhä vielä joko mainonnaksi tai kampanjoinniksi. Ei osaksi yrityksen strategioiden, toimintamallien ja asiakkuuksien kehittämistä.”

Kultasulka Hallitus ja markkinointi-kirjalle

huhtikuu 30th, 2010

Markkinointiviestinnän toimistojen liitto (MTL) on myöntänyt Kultasulka -palkinnon vuoden parhaasta markkinointia käsittelevästä kirjoituksesta Hallitus ja markkinointi -kirjalle.

Raadin puheenjohtaja Christina Forsgård perustelee palkintoa seuraavasti: ”Paanasen Hallitus ja markkinointi -kirja piirtää selkeän kokonaiskuvan markkinoinnista ja ankkuroi sen lähtemättömästi johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn. Täsmällinen ja kattava teos kuuluu kymmenientuhansien yritysten osakkaiden, hallituksien jäsenien ja toimitusjohtajien lukulistan ykkössijalle.”

Lisää perusteluja löytyy Talentumin aiheeseen liittyvästä viestistä ja MTL:n lehdistötiedotteesta.

MCREADS.com videoblogi bisnes-kirjoista

joulukuu 15th, 2009

Matti Copeland kommentoi lukemiaan kirjoja liiketalouden aihepiiristä ja haastattelee niiden kirjoittajia mainiossa blogissaan Mcreads.com. Mielenkiintoisia videoita on kertynyt jo kymmeniä.leena_paananen

Uusia videoita tulee useita viikossa, joten sivuilta kannattaa ottaa syöte muistutukseksi.

Hallitus ja markkinointi -kirjan tiimoilta julkaistiin video 15.12.

Oikaisu kuvioon s. 137

joulukuu 15th, 2009

Kirjan sivulla 137 olevassa kuviossa on toisen kehän kiertosuunta vaihtunut taitossa väärin päin. Oikea kuvio on Talentumin verkkosivuilla tästä linkistä.

Board News- lehti arvostelee kirjan

joulukuu 11th, 2009

Hallitustyöskentelyn erikoislehdessä Board News 4/2009 Matti Copeland arvostelee kaksi kirjaa: Leena Paanasen Hallitus ja markkinointi sekä Hannu Laakson ja Juho Lipsasen Täyskäännös. Ingressissä hän arvioi, että kirjat “ansaitsevat lukijoidensa huomion muutoksen agentteina, tulevaisuuden tiennäyttäjinä, uudistumisen peräänkuuluttajina”.

Arvostelu näkee molemmat kirjat muutoksen ja uusiutumisen välineinä ja motivoijina. ” Yhteistä molemmille kirjoille on, että ne myöntävät, että kulttuuri voittaa strategian, tunteet kepittävät faktat ja arki on juhlaa tärkeämpää”.

Hallitus ja Markkinointi -kirjasta sanotaan mm. että “Leena keskittyy määrittelemään markkinoinnin strategiseksi osaamiseksi, jolla oikeasti luodaan arvoa. Pois kapea määritelmä ja markkinointi jotamisen keskiöön. Mm. Stig Gustavsonin ja Sari Baldaufin haastatteluiden suorat siteeraukset puhuttelevat esimerkeillään erinomaisesti.”

Mainostaja-lehti: Markkinoinnista hallituskysymys

joulukuu 10th, 2009

Mainostaja-lehti  4/2009 julkaisi Jarno Forssellin haastattelun Leena Paanasesta ja kirjan aiheista otsikolla Markkinoinnista hallituskysymys. Artikkelin ingressi nostaa esiin sen, miten “markkinointi on pilkottu pieniin operatiivisiin toimintoihin, joita harvan yrityksen hallitus näkee tärkeinä. Menestys saattaa kuitenkin löytyä sieltä.” Väliotsikoihin lehti poimii tärkeät huomiot Markkinointi tuo tulot  ja  Tavoitteiden ohjausvoima. Juuri tavoitteiden ja niihin liittyvien mittareiden arvioinnissa hallitus ja johtoryhmä tarvitsevat strategisen markkinoinnin  tuntemusta.

Sitä tarvitaan läpi koko organisaation, sillä markkinointi on koko yrityksen asia, korostaa samasta aiheesta haastateltu Roger Talermo, Amer Sportsin toimitusjohtaja. Hän määrittelee terävästi: “Markkinointi kuuluu yhtiön toimitusjohtajn ja hallituksen vastuulle. Uskon, että useissa yrityksissä markkinointi laajasti käsitettynä onkin, vaikka ehkä tiedostamatta, hallitusten asialistalla. Jos ei ole, niin ihmettelen, mistä kokouksissa puhutaan. Ei ainakaan bisneksestä.”

Johtamisen suurimmat haasteet asiakassuhteissa kertoo SSJS:n tutkimus

marraskuu 29th, 2009

Suomen strategisen johtamisen seuran tuorein Strategiabarometri -tutkimus osoittaa, että johtamisen suurimmat haasteet liittyvät nyt asiakasajatteluun. Vastaajia on ollut peräti 1203, sekä toimivaa johtoa että hallitusten jäseniä, joten vaatimukset nähdään myös hallituksissa. 

Tärkeimpänä kehitettävänä asiana nähdään Asiakastarpeiden ymmärtäminen, joka vuonna 2008 oli vain kahdeksanneksi tärkein. Kymmenen tärkeimmän joukkoon pääsivät myös Kilpailuympäristön muutosten tunteminen, Avainasiakasyhteistyö, Asiakaskäyttäytymisen muutokset ja Toiminnan asiakaslähtöisyys.

Suomalaisessa johtamisympäristössä on siis tutkimustenkin mukaan tapahtumassa voimakas kehitys asiakasnäkökulman entistä pätevämpään huomiointiin. Kirjassani olen pyrkinyt avaamaan sitä mitä nämä, ehkä fraaseiltakin tuntuvat asiat tarkoittavat hallituksen strategiapohdinnoissa, organisaatioajattelussa ja toiminta-suunnitelman tavoitteissa. 

Markkinoinnin muista teemoista kysyttiin hinnoittelusta ja brändeistä ja muutama kysymys sivusi tuotekehitystä.  Näistä Palvelujen roolin lisääminen toiminnassa ja Uusien tuotealueiden löytämisen tärkeys korostuivat.

Kirja on tullut painosta

lokakuu 21st, 2009

hallitus_ja_markkinointi kannen kuva

Hallitus ja markkinointi -kirja on tullut painosta ja sitä on saatavissa kirjakaupoista joulukuun alusta alkaen. Kirjan voi myös tilata esimerkiksi Talentumin kirja-kaupasta www.talentumshop.fi.

Olet tervetullut kommentoimaan kirjaa ja sen aihepiirin asioita tässä blogissa.  Blogia ylläpitää kirjan kirjoittaja Leena Paananen, joka kommentoi hallitustyöhön ja markki-nointiin liittyviä uutisaiheita näillä sivuilla.

Oikaisu sivun 137 kuvioon: Oikean-puoleisen kierteen “Noidankehä” nuolten tulisi kiertää päin-vastaiseen suuntaan. Kuvio on muuttunut siirrettäessä kuviota taittojärjestelmään. Olen pahoillani, jos joku tarkka lukija on joutunut ihmettelemään kuvion logiikkaa.